Kohtaus 3.

Kuoro Seuraavana aamuna noustuaan oli Matti jo aivan rauhallisella mielellä ja päätti kertoa Liisalle siitä, mitä oli pappilassa kuullut. Mutta ei Liisa koko aamurupeamalla yhteen kohtaan seisottunut, kulki askareillaan kodassa ja navetassa. Matti paikkaili kenkiään ja ajatteli, että »kerrommahan aamiaista syödessä —ennättäähän se sen sittenkin kuulla«. Mutta kun Matti oli alkamaisillaan, lähti Liisa taas liikkeelle, ja Matti ei tahtonut kertoa, ennenkuin Liisa oli yhteen kohtaan asettunut kuulemaan.

Siellä se Liisa vain käveli... Eikä pirttikään vielä lämminnyt ... tokkohan se aikoikaan panna sen lämpiämään tänä aamuna? Kylmä oli tuulikin, niin että kyllä olisi sietänyt panna pirtti lämpiämään, että olisi päässyt käsiään lämmittelemään...Uuni kuitenkin lämpisi, lieska leimusi uunin suusta, ja silloin tällöin syttyi karsta kytemään. Liisa oli laittautunut karsinalasin alle kehräämään. Matti nosti tupakkihakkurin penkin alta ja rupesi hakkaamaan tupakkia..Ei se ehkä usko ... vaan jos ei usko, niin olkoon uskomatta!... Sama kai se on, uskooko tahi ei...

Matti Nythän se on Lapinlahdenkin kirkolla rautatie ... oletko kuullut?

Liisa Niin mikä on?

Matti Onpahan vain rautatie ... ovat nyt lapinlahtelaisetkin rautatien pitäjäänsä saaneet ... kuuluvat sen niille sinne tehneen, kun olivat ruunulta pyytäneet, etteivät tarvitsisi hevosella ajaa mihinkään aikaan, ei kesällä eikä talvella...

Liisa — Niin, että mitä sinä sanoit niiden lapinlahtelaisten tehneen?

Matti Eivät ne ole mitään tehneet, mutta ruunu on tehnyt niille rautatien, jota myöten saavat mennä vaikka Helsinkiin taikka Amerikkaan.

Liisa Minnekkä?

Matti Amerikkaan...

Liisa Elä nyt valehtele, hyvä mies...

Matti Minä menen itse ihan kohta sitä katsomaan ... on se siksi kumma katsottava, ja jos et sinä tahdo tulla yhteen matkaan, niin ole tulematta ... ei sinua kovin kärtetäkään...

Liisa Sitä lapinlahtelaisten Amerikkaan lähtöäkö sinä menet katsomaan?

Matti Enkä, kun rautatietä ... on sitä siinäkin katsottavata...

Liisa Eikö lie yhdenlaista katsottavata kuin se panoraama siellä pappilan pirtissä, jota silloin kärtit katsomaan...

Matti En minä ole sinua minnekään kärttänyt ... itsehän tuota mielesi teki katsomaan...

Liisa Ei ole tehnyt...

Matti Vai ei ... sepähän nähdään, kenenkä mieli tässä vielä minnekin tekee...Eihän se mikään panoraama ole, kuka tässä panoraamasta puhuu?

Liisa No mikäs se on?

Matti Rautatiehän se on.

Liisa Mikäs se sitten se rautatie on? ... ei mikään.

Kuoro Vai ei mikään! akat ne ei ymmärrä mitään ... ne on niin typeriä ja lyhytjärkisiä, ettei niillä tee mitään ... pässin järkikin on jo pitempi kuin akkain... Vai ei rautatie ole mikään ...

Matti …mistä sinä sen tiedät paremmin kuin minä, joka olen omin korvin kuullut?

Laulu 4: Kyllä Matti tietää, Pihla Perämäki

Rautatie on rautatie
maantie on maantie
maantie maasta
ja rautatie raudasta
- Puutie puusta ja vesitie vedestä?
Niin se on kuin minä puhun
(rautatie on rautatie, maantie on maantie)
Luuletko että siinä hevosella ajettais.
Ei, vaan höyryvenhe pyörille laitettais
tulen voimalla kulkee se, perässään vaunuja vetelee
- Kuka Mattia narrinaan pitänyt?
(rautatie on rautatie, maantie on maantie)
vai omasto päästäsikö olet valehdellut?
Puheet kuulin ruustinnalta, puheet kuulin rovastilta
(rautatie on rautatie, maantie on maantie)
Liisa tuskin luulee ett' on rovastia viisaampi

Liisa Vai on ruustinnakin käynyt asian alkain katsomassa?

Matti Kun olivat aamusilla lähteneet, niin olivat puolen päivän aikaan olleet perillä ... sanoi vielä, että pitäisi minunkin käydä katsomassa.

Liisa Aiotkos käydä?

Matti Enpä tiedä ... mitäpä minä?

Liisa Eikö minusta mitään sanonut?

Matti Ei ollut puhetta sinusta.

Liisa Kyllä se on kumma rakennus, jos vain se semmoinen on ... vieläkö hänet nähnee, ennenkuin kuolee?... Vaan jos sinä valehtelet?

Matti Enkä valehtele ... olenko minä milloinkaan ennen valehdellut? ... saatatko sanoa?

Liisa Et, et ... vaan eikös se ole sinustakin kumma rakennus?

Matti Mikäpä se nyt niin eri kumma ... on niitä nähty ja kuultu kummempiakin.

Kuoro Liisa jäi yksin pirttiin. Kehräsi vähän aikaa, polki rukkia niin kiivakasti ja nykki kuontalosta kehrättävää niin vihaisesti, että se aina vähän päästä käsiin katkesi...— Eikä nauhakaan pyörän päällä pysynyt! …luiskahti pyörän päältä, ja

Liisan piti heretä polkemasta, mutta silloin alkoi poljin laputtaa niin pahalla äänellä, että sen luuli siihen paikkaan halkeavan... Ei, ei ollut koko rukista minnekään, seisokoon nurkassa. Liisa katasti ikkunasta pihalle. Reki siellä oli kumollaan tallin seinämällä, pohjaraudat päivää vasten kiiltäen ... ja Matin kassaran kärki vilkkui silloin tällöin tallin nurkan takaa...Liisa huokaisi kovin pitkään ... mikähän lie huokaisuttanut ... ei hän sitä itsekään oikein tiennyt. Vaan mitäpä noista kehruista ja muista? ...kehräsipä sitä vaikka minkä ennätti, niin ei ne kehruut kuitenkaan perille tule, vaikka kuinka monta kertaa laittaisi... Onko kummempia kuultu?... Lähtee mies viemään kehruita eikä ole sitä älyä, että ottaisi ja antaisi? Kumma,

kun jyvänsä muisti maksaa? ... olisi nekin unohtanut yhdellä tiellään!...

(Liisa sieppaa uunilta kehruunyytin, joka oli Matilta jäänyt ruustinnalle antamatta. Pani sen penkille viereensä ja aukaisi sen...)

Liisa Siinä ne nyt olivat vyyhdet ja kerät niin hyvässä laitoksessa ... että oikein tuli sääli, kun ei ollut ruustinna niitä nähnytkään. Mitähän ruustinna nyt ajattelee? Saattoi kai se ajatella kuinka pahaa tahansa, jos vain tahtoi... Vai oli se käynyt rautatietä katsomassa se hyvä ruustinna ... sen parempaa ihmistä sitä toki ei ole koko maailmassa kuin se ruustinna... Kyllä mahtaa olla rakennus se rautatie ... lieköhän ollut ruustinnasta kumman näköinen?... Ja kun se vielä joulun aikaan varoitti, että kun vain Matti arennin maksuun tulee, niin silloin lähettää kehruut sen mukana ... ja että sitten saa uusia sijaan. Mitä se nyt ajattelee, kun ei lähetettykään? Saattaa kai se ajatella mitä tahansa, jos vain tahtoo!

Liisa Kyllä se on niin, että siinä ei auta nyt mikään muu, kuin että pitää lähteä ihan tänä iltana ruustinnalle kehruita viemään.

Matti Häh?

Liisa Sitä, että sanoppa mitä tahansa, niin siinä ei auta mikään ... ei kerrassa mikään.

Matti Mikä kiire niillä nyt niin on? Eikö niitä ennätä vastakin?

Liisa Kun olisi jo ennen pitänyt viedä ... paljoa ennen, ja nytkin vielä jäivät. Kyllä sinuakin on asiamies! ... ja mitä minä sill’aikaa teen, tyhjää rukkiako pyöritän? — Ja kun ruustinna vielä aikoi panna kankaan ... eikö panne jo tällä viikolla! Mistä se sitten kuteita saa, kun on kuteet täällä?— Jo ihan tänä iltana pitää lähteä viemään!

Matti Kyllä kai minä en lähde toista kertaa.

Liisa Eihän sinun tarvitsekaan ... saatanhan minä mennä, kun vain annat hevosen...

Matti Sinäkö? (ja tuopin sisästä:)... Kukas lehmän hoitaa?

Liisa Niinkuin sinä et sitä jo olisi monta kertaa ennenkin hoitanut...

Matti Tänä iltana? ... mikä sinne nyt yön selkään?

Liisa Jos ei tänä iltana, niin viimeistään aamulla varhain...

Matti Kysäseppä rovastilta, jos satut näkemään ... eli kysytä ruustinnan kautta, jos ei se itse sitä tiedä, että onko niissä minkälaiset pyörät niissä vaunuissa, isot ja pienetkö ... ei tullut minulta sitä kysytyksi... Käske ruustinnan kysyä rovastilta.

Liisa Kyllä minä sen toki saatan rovastilta itseltäänkin kysyä ... olen minä sen puheilla siksi usein ollut. Kysynpä minä senkin, että tokko ne sen rautatien tuovat sinne meidän kirkollekin?

Kuoro Ja Liisa oli koko sen päivän niin ihmeen hyvällä tuulella, että melkein sydänalassa ahdisti. Aina vähän väliä tahtoi nauru itsestään hyrähtää, vaikkei tiennyt oikein, mistä syystä se milloinkin ... omista aatoksista useimmiten. Ja kaikin puolin tuntui niin

hyvältä olla. Ja Mattia piti Liisa niin hyvänä, että keitti kahvit, lämmitti saunan, vaikka oli eilenkin lämmittänyt, toi voita pöytään iltaista syödessä ja piti puhetta rautatiestä ja antoi Matin kertoa. Matti ja Liisa vielä pitkän aikaa illallisenjälkeen istuivat, toinen pöydän päässä piippuaan poltellen, toinen sängyn laidalla

tukkaansa sukien, ja katselivat, kuinka kissa pankon kulmassa maitonsa lakki, kuppinsa nuoli, kielensä lipoi ja lähti pitkin pirttiä hiipimään. Sitten sitä vuoroon silittelivätkin, Matti otti syliinsäkin ja ruopi kaulan alustaa ja antoi sen ruveta kehräämään. Ja rautatiestä he juttelivat, juttelivat tästä ihan uudesta ihmeestä

ja kummasta ... että kaikkia sitä vanhoillaan kuuleekin. Vieläkö hänet nähneekin, arveli Liisa, mutta Matti sanoi, että eikö tuota uskone näkemättäkin, johon ei Liisa virkkanut mitään. Mutta sitten kun kissa oli vähän aikaa uunilla kehrännyt, sammuttivat he päreen ja painautuivat vuoteelleen pitkäkseen... Mutta Liisa oli niin kummallisen valpas tänä yönä.

Laulu 3, osa 2, Pirtti, päre ja kissa –laulu, Elisa Klen

Yhä hyrisi kissan rukki,

uunin päällä.

Liisa ei tahtonut saada unta.

Kuuli rasahduksen seinissä.

Kuuli tamman kapsetta.

Veti peitteen korvilleen,

pani silmänsä kiinni

Oli kuulevinaan,

oli näkevinään.

Valpastui, ajatteli,

aika nousta ja panna evästä.

Pelkäsi,

jos Matti herää,

eikä noussut.

Nukkui viimein.

Heräsi enne kukonlaulua,

alkoi lähtöänsä laittaa .